Contact
Tiina Mirka

Puhelin: +372 6805 629
Sähköposti

Palvelujen ostaminen ja ulkoistaminen on tavanomainen osa kansainvälisten ja paikallisten yritysten toimintaa. Useat yritykset, joskaan eivät kaikki, hyödyntävät asiantuntijaosaamista tuotannossa ja logistiikassa. Yritykset pyrkivät yhä kasvavassa määrin keskittymään siihen, mikä luo yritykselle lisäarvoa eli asiakkaisiin, tuotteisiin ja palveluihin liittyviin päätoimialoihin, ja antavat ulkoisten palveluntarjoajien huolehtia muusta.

Tytäryhtiön ulkomaille perustaminen edellyttää tuotteiden ja palvelujen markkinointia. Mittavan, työlleen omistautuneen henkilöstön rekrytointi voi olla kallista ja viedä myös liikaa johtoryhmän aikaa.

Usein tämä edellyttää myös erilaisiin, emoyhtiölle ennestään tuntemattomiin lakeihin ja asetuksiin perehtymistä. Useissa latinalaisamerikkalaisissa ja itäeurooppalaisissa maissa liiketoimintaan liittyvät muodollisuudet, rahoitusta koskevat säännöt ja verotukseen liittyvät lait voivat olla verrattain vaikeaselkoisia.

Rödl & Partner auttaa asiakkaitaan liiketoiminnan järjestämisessä sekä tarjoaa neuvontapalveluja tarvittaessa kaikille tytäryhtiöille integroitumalla sujuvasti näiden pääkonttoreiden toimintaan.

  • kirjanpito
  • palkkalaskenta
  • verotuslaskelmat
  • henkilöstöjohtaminen
  • konsolidoitujen ja konsolidoimattojen tilinpäätösten laadinta (mm. IFRS, IFRS SME)
  • raportointi johtoryhmälle sekä omistajille
  • tilinpäätösten laadinta

Pyydä tarjous kirjanpitopalveluista.