Baltic States
Virve Aru

Puhelin: +372 6805 627
Sähköposti

Kansainvälisen liiketoiminnan verotus muuttuu jatkuvasti. Kaikki maat pyrkivät houkuttelemaan uusia investointeja miltei mihin tahansa hintaan. Laskevat nimellisveromäärät ja usein myös heikko taloudellinen osaaminen aiheuttavat uusia paineita kansainvälisille yrityksille kaikkialla maailmassa verotustarkastuksien ja verotussuunnittelun optimoinnissa. Samalla tähän kätkeytyy suorastaan suurenomaisia mahdollisuuksia asiakkaillemme ja luonnollisesti myös paljon työtä verotusasiantuntijoillemme.

Verosäännökset

Verosäännökset ovat monimutkaisia ainoastaan yhdessä maassa toimivalle yritykselle. Kansainvälisten yritysten osalta yhdessä maassa muuttuva määräys tai liiketoimintaprosessien muuttuminen vaikuttaa välittömästi koko organisaation verotukseen myös muissa maissa.

Rödl & Partner on havainnut kaksi uutta globaalia suuntausta. Yritystoiminta muuttuu yhä kansainvälisemmäksi ja sujuvammaksi. Samalla myös eri maat karsivat verotustaan. Miltei 60 % kansainvälisestä kaupasta suoritetaan nykyään kansainvälisten yritysten toimesta. Yritykset pyrkivät selvästi toimimaan maissa, joissa yhtiövero on esimerkiksi 20 %, ja välttämään maita, jossa vastaava vero on 40 %.

Viimeaikaiset lakimuutokset ovat velvoittaneet yritykset perusteellisesti todistamaan paikallisten verosäännösten noudattamisen. Siirtohinnoitteluun liittyvissä asioissa, lainsäätäjä puuttuu nyt myös yrityksen sisäiseen toimintaan säätämällä reilua hintaa koskevia laskentamenetelmiä.

Näin on huolimatta siitä, että reilun hinnan määrittely ei ole huipputiedettä erityisesti silloin, jos kyseisille tavaroille tai palveluille ei ole ulkomaisia markkinoita. Yritykset toimivat yhä kasvavassa määrin palveluperusteisesti luoden siten lisäarvoa brändiensä, immateriaalioikeuksiensa sekä muun aineettoman omaisuutensa avulla.

Rödl & Partner kokoaa kansainvälisen työryhmän oikean tien löytämiseksi tässä verotusviidakossa ja jonka toimintaa koordinoi projektipäällikkö. Työryhmä kattaa kaikki juridiset ja verotukseen liittyvät aspektit, jotka liittyvät yrityksesi toimintaan, ja näin pystymme tarjoamaan kokonaisvaltaista neuvontaa koko yritykselle yhden osa-alueen sijasta. Osaamisemme kattaa verojen optimoinnin, kansainväliset yritysjärjestelyt sekä sijoitukset ja myös siirtohinnoittelun laskennan ja esisopimukset.

Puolustamme asiakkaidemme etuja myös verotustarkastuksissa ja verotukseen liittyvissä oikeuskäsittelyissä, joita asiakkaillamme voi olla samanaikaisesti useissa eri maissa.