Luotamme ammatillisessa kehityksessä lähestymistapaan, joka perustuu asiakkaiden odotuksiin ja globaalin, alansa huippua edustavan yrityksen jokaisen työntekijän omiin tavoitteisiin. Sen sijaan, että yrittäisimme valaa kaikkia työntekijöitämme samaan muottiin, laadimme henkilökohtaiset kehityssuunnitelmat kaikkien alojen asiantuntijoille ja tarjoamme heille räätälöityjä koulutus- ja kehitysohjelmia sekä kotimaassa että ulkomailla.

Kaikkia aloja koskevat koulutustarpeet määritellään kaikissa toimistoissamme erikseen. Lisäksi olemme myös luoneet ainutlaatuisen, globaalin koulutus- ja kehitysohjelman nimeltä Rödl & Partner Campus. Ohjelma koostuu kaksi vuotta kestävästä opintosuunnitelmasta, joka tarjoaa yhtenäisen koulutusohjelman eri maissa työskenteleville asiantuntijoille.

Koulutuksessa keskitytään osa-alueisiin, jotka auttavat asiantuntijoitamme laajentamaan käsityksiään eri aloilta sekä myös syventymään rajat ylittäviin ongelmiin aina nuoremmille asiantuntijoille suunnatuista eurooppalaisen työlainsäädännön perusteista eri maiden kirjanpitojärjestelmiä sekä kansainvälistä verotussuunnittelua koskeviin haasteisiin.

Campus sisältää sekä haasteita että asettaa vaatimuksia ja kaikki toimistojemme uudet työntekijät osallistuvat koulutukseen. Opinnot koostuvat pääkonttorissa Nürnbergissä pidettävistä luennoista ja koulutussessiosta sekä ohjaajan alaisuudessa suoritettavista verkko-opinnoista.

Uskomme Campuksen olevan eräs tärkeimpiä työkaluja, joiden avulla pyrimme auttamaan eripuolilla maailmaa toimivia asiantuntijoitamme luomaan yhtenäisen käsityksen asiakkaidemme tarpeista.